Minulla oli hiljattain tilaisuus puhua Tampereen yliopiston opiskelijoille rakennerahastoista. Kurssin järjestäjä ohjeisti käyttämään rautalankaa ja varoitti, että aiheesta on sitten turha odottaa keskustelua.
Toisin kävi. Tulokset kiinnostivat, korruption vähäisyyttä Suomessa kiiteltiin, pohdittiin miksi EU näkyy muissa jäsenmaissa paremmin kuin meillä.
Kun kysyin osallistujien arvioita syistä hajauttaa koheesiorahastojen hallintoa pois Brysselistä, vastaus nousi useammasta suusta: koska alueet tietävät itse parhaiten, mikä niiden kehittämisessä on tärkeintä. Enpä olisi sitä osannut paremmin sanoa.
Keskustelu siitä, mihin Euroopan unionissa keskitytään seuraavalla ohjelmakaudella, on jo käynnissä. Jaettavaa on entistä vähemmän mm. Iso-Britannian tulevan EU-eron takia.
Kakunpalasista käydään aikaisempaakin kovempaa taistoa. Mitkä ovat argumentit, kun EU-keskivertoa paremmin pärjäävälle kehittyneelle jäsenmaalle halutaan varmistaa osansa kehittämiseuroista? Miksei aluepolitiikasta saa tinkiä, vaikka tieteen rahoittaminenkin on tärkeää ja maatalous tarvitsee tukensa?
Kun valmistauduin ahnaasti rakennerahastotietoa odottavien opiskelijoiden kohtaamiseen, harrastin etymologiaa. Kirjasin esitykseeni, että koheesio tarkoittaa sanatarkasti keskinäistä vetovoimaa. Koheesio vastustaa yhtenäisyyttä rikkovia voimia.
Pirkanmaan kaltaisella kehittyneellä alueellakin tarvitaan osaamiskärkiä vahvistavan hanketoiminnan tuloksia. Sivutuotteena ne kertovat, että olemme osa unionia ja jäsenyys kannattaa konkreettisesti ihan lähipiirissäkin.
EU:n toimintaa – ja rakennerahastoja yhtenä merkittävänä osana sitä – rahoitetaan seitsemän vuoden jaksoissa. Ennen käynnissä olevan ohjelmakauden 2014–2020 liikkeelle lähtöä Suomessa tehtiin päätös, että hankkeille rahoitusta välittävien maakunnan liittojen ja ELY-keskusten päätöksentekoa kootaan harvempiin käsiin.
Haluttiin säästää hallintokustannuksia, tukea asiantuntijoiden osaamista ja yhtenäistää käytäntöjä suhteessa asiakkaisiin. Pirkanmaa on toiminut tämän linjauksen myötä kolme vuotta Länsi-Suomen maakuntaliittojen EAKR-päätöksentekijänä.
Valmisteilla olevan maakuntauudistuksen yhteydessä nykyinen hallintomalli purettaneen. Jatkossa yhteistyön voimaa haetaan rahastokohtaisen ylialueellisen kokoamisen sijaan ylirahastollisesti maakuntien sisällä. Tiina Harala kirjoittaa tästä Pirkanmaan näkökulmasta täällä. On aika kysyä, mitä nykymallisesta yhteistyöstä on opittu, mitä viedään mukanamme uusiin maakuntiin.
Viedään entisestään vahvistunut usko siihen, että omiin vahvuuksiin keskittyminen kannattaa, mutta uudellekin on jätettävä tilaa. Ei unohdeta kantapääoppeja, että suurista odotuksista ja kovasta työstä huolimatta kaikki alut eivät kanna maaliin ja sekin on sallittua uusia menestystarinoita haettaessa.
Onnistumisen paikat muistaa helpommin, sen että on saanut nähdä idean kasvavan maakunnallisella tuella maailmanluokan osaamiseksi.
Sain hiljattain pohdittavakseni kysymyksen mitä säilyisi, jos koheesiopolitiikka lopetettaisiin huomenna. Uskon että perintönä jäisi ainakin strategisuutta, järjestelmällisyyttä, kumppanuutta ja tulosorientoituneisuutta.
Pidetään ne – ja toivotaan koheesiopolitiikalle pitkää ikää.
Elina Hykkönen
Ohjelmajohtaja, Pirkanmaan liitto
Kuvat: Rami Marjamäki ja Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto
