Harvalla historioitsijalla on mahdollisuus yhdistää oman elämänsä kokemukset ja akateemisen alansa tutkimus. Tampereen yliopiston historian emeritusprofessori Viljo Rasila on kuitenkin yksi heistä, joille tämä mahdollisuus on suotu.

91-vuotias Rasila istuu kuusikymmenluvulla rakennetun kotinsa olohuoneessa ja kertoo vakuuttavasti, kuinka vielä hänen nuoruudessaan Suomessa oli sellaista köyhyyttä, jota nykyisen polven on mahdotonta kuvitella.

- Noin sata vuotta sitten esimerkiksi Hämeessä joka kuudes henkilö oli vailla vakinaista kotia. Ei nykyaikana sellaista voi edes kuvitella, hän kertoo.

Vaikka Rasila luonnehtiikin itseään optimistiksi ja ennen kaikkea humanistiksi, on hänen mielestään nykyajan suurin ihmiskuntaa uhkaava tekijä ylikulutus. Helppoja ratkaisuja ongelmiin ei ole, hän jatkaa, mutta on varmaa, ettei nykymeno voi jatkua. Luonnolla on keinonsa rajoittaa myös ihmiskunnan elinmahdollisuuksia.

- Itsekeskeisyys on lisääntynyt ihmisillä. Liian paljon ajatellaan vain itseä ja omaa perhettä, Rasila huokaa.

Vaikka aineellinen hyvinvointi onkin Rasilan mukaan lisääntynyt, on sillä myös kääntöpuolensa. Työstä vapautunut aika on suuresti lisääntynyt, mutta se käytetään mieluummin huvittelevaan ajankuluun kuin mihinkään muuhun.

Miksikään tuomiopäivän profeetaksi tai nostalgian sokaisemaksi vanhaparraksi Rasilaa ei kuitenkaan voi luonnehtia. Hänen mietintänsä voivat vaikuttaa kenties pessimistiseltä, mutta niiden pohjalta on löydettävissä vankat perusteet.

Historian tutkijana Rasila on itsekin historiallinen henkilö. Hän oli ensimmäinen Tampereen yliopistosta itsensä tohtoriksi väitellyt henkilö. Yliopistojen muutosta hän on eläkkeelle jäätyään seurannut lähinnä median kautta, mutta myös tässä suhteessa hän on huomannut suuria muutoksia.

- Yliopistojen tärkein tehtävä on tarjota korkeinta koulutusta ja siinä ne ovat nykyäänkin onnistuneet. Mielestäni ne ovat kuitenkin liian keskittyneitä talouteen ja eritoten lähitulevaisuuden talouteen. Pitkäjänteinen ajattelu puuttuu eikä yhteiskunnallisilla päättäjillä oikein tunnu olevan aikaa kuunnella asiantuntijoita, Rasila pohtii.

Torppareiden perintö

Rasilan erikoisalaa ovat torpparit ja torppariliikkeet, joita hän on tutkinut vuosikymmenien ajan. Hänen mukaansa torppareiden asema ei ollut niin heikko kuin mitä yleisesti ajatellaan.

Maata sai vuokrata vapaasti, eivätkä ne kuuluisat häädötkään olleet kovin yleisiä, kun otetaan huomion, että torppareita oli noin kuusikymmentätuhatta ja mäkitupalaisia yhdeksänkymmentätuhatta.

- Niin sanottu torpparivapautus oli pitkään riidanaiheena eduskunnassa. Sosiaalidemokraattien puuttuessa porvarit pääsivät määräämään sisällissodan jälkeen.

Maanomistajat joutuivat kuitenkin pettymään, sillä ensimmäisen maailmansodan synnyttämä inflaatio ei kumoutunut niin kuin uskottiin ja maanomistajat joutuivat luovuttamaan maat kahdeksasosahinnalla, Rasila kertoo.

Vapautuksen taustalla oli myös ajatus siitä, että torpparien ostaessa omaa maata heistä tulisi porvareita tai ainakin porvaripuolueiden kannattajia. Näin ei kuitenkaan Rasilan mukaan käynyt.

- Sosiaalidemokraattien kannatus säilyi torpparien keskuudessa. He pysyivät uskollisina uudistuneelle tannerilaiselle puolueelle, hän selventää.

Ihmisten julmuus ja raakuus ihmetyttävät

Rasilan mukaan suurempia historian tabuja ei nyky-Suomesta enää löydy, joskin vuoden 1918 tapahtumat ovat eräänlainen hämärä läikkä.

Tampereen kohdalla sisällissota näkyy kenties vielä vähän enemmän, mutta eniten Rasilaa ihmetyttää molempien osapuolten julmuus ja raakuus sodan keskellä.

Sotaan johtanutta suurta tapahtumaa, itsenäisyyttä, Rasila lähestyy osana kansainvälisen kansalaisliikkeen jatkumoa. Hänen mukaansa kyseessä oli yleiseurooppalainen ilmiö, jossa oli Suomen kohdalla kyse siitä, kuinka paljon Venäjän suurruhtinaskunnan alaisuudessa toimiva alue saisi itsemääräämisoikeutta.

Venäjästä ei tietyissä piireissä haluttu eroon, sillä sen tuomat taloudelliset edut olivat suuri tekijä. Suuri muutos tapahtui kuitenkin Leninin johtaman vallankumouksen myötä, sillä tähän uuteen Venäjään ei juuri ollut halukkaita liittyjiä.

Mitä Suomen tulevaisuuteen tulee, Rasila näkee tilanteen pysyvän melko samanlaisena, vaikka suuria kokonaisuuksia ei voikaan koskaan tietää täydellisesti. Paljon riippuu Rasilan mukaan päättäjistä ja siitä, haluavatko he saavuttaa tavoitteensa neuvottelemalla vai taistelemalla.

- Osa päättäjistä on sellaisia, etteivät he alistu neuvottelupöytään. Tässä ihailen Merkeliä, sillä hän osaa sekä neuvotella että pitää kiinni tosiasioista. Tässä ajassa on paljon vellomista, esimerkiksi Brexit-äänestyksessä ihmiset ratkaisivat tunteella tuloksen. Samoin Saksassa viime vaaleissa ja Suomessa perussuomalaisten kohdalla ja vennamolaisten kanssa ennen sitä, Rasila miettii.

Rasilan mukaan tärkeimpiä asioita tulevaisuuden kannalta on, että nuoret ymmärtäisivät sen, että elämme kaikki yhteisessä maailmassa, jossa kaikilla on samat oikeudet. Tällä hän tarkoittaa, että muillakin pitäisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin mitä meillä itsellämme.

- Tulevaisuutta ei voi tietää. Ihmisen olemus pysyy samana, mutta maailma muuttuu ja sattuma ratkaisee kovin usein. Kaikki riippuu niistä pienistä valinnoista, joita me jokainen joka päivä teemme, mutta yleinen hyvä tahto vie eteenpäin, Rasila pohtii optimistisesti.

Teksti ja kuva: Ilmo Ilkka